”Pienetkin yritykset ovat siirtymässä sähköiseen laskutukseen, koska se on yhä useamman ostajan vaatimus”, toteaa toimitusjohtaja Pirjo Lintusalo Euran Yritystilit Oy:stä. Monilla kunnilla ja isommilla yrityksillä sähköiset laskut ovat jo ehdoton vaatimus tavaran- ja palveluntoimittajille. Tämä onkin vauhdittanut myös pienempien yritystensiirtymistä verkkolaskuihin. Tässä kehityksessä Euran Yritystilit on vahvasti mukana.
Sähköisen taloushallinnon merkitys lisääntyy nopeasti ja samalla tilitoimistojen palvelut kehittyvät entistä kokonaisvaltaisemmaksi. Enää ei riitä pelkkä kirjanpito, vaan yritykset odottavat tilitoimistolta palvelua myös osto- ja myyntilaskutukseen sekä palkanlaskentaan. Näiden lisäksi konsultointi mm. veroasioissa ja yritysmuodon muutoksissa ovat jo arkipäivää.
Euran Yritystilit Oy on auktorisoitu tilitoimisto, joka palvelee asiakkaitaan 6 hengen voimin. Sähköisen taloushallinnon ja palvelun kehittäminen nähdään keskeisenä asiana tilitoimistoille sekä heidän asiakkailleen. Pirjo Lintusalo sanookin yrityksensä panostaneen sähköisiin ratkaisuihin, joilla tilitoimiston ja sen asiakkaiden yhteistoiminta on mahdollisimman tehokasta ja helppoa. Rutiineihin kuluva aika ja inhimilliset virheet vähenevät, osto- ja myyntilaskujen käsittelyn kulut pienenevät. Merkittävä osa Euran Yritystilien asiakkaista on jo ottanut käyttöönsä Heeros-ratkaisuja ja lisää on tulossa.” Käymme jatkuvasti asiakkaidemme kanssa keskusteluja sähköisten ratkaisujen käyttöönotosta. Suosittelen lämpimästi Heeros-sovelluksia kaikille yrityksille”, hehkuttaa Lintusalo.
Oman työnsä ohella Pirjo Lintusalo toimii myös Euran Yrittäjät ry:n puheenjohtajana. ”Tässä roolissa näen suomalaisen yrittäjän ilot ja surut. Monille yrittäjille yhdistystoiminta avaa laajemman perspektiivin koko talouselämään ja auttaa verkostoitumaan. Se on myös oiva foorumi viedä eteenpäin kaikkia yrittäjiä hyödyttäviä asioita”.


Kuvassa Euran Yritystilien palveleva henkilökunta.
Euran Yritystilien asiakas Dekopro Oy / AP Kiinteistöpalvelut on kiinteistöhuollon palveluihin erikoistunut yritys, jonka kautta hoituvat niin talonmiespalvelut kuin korjausrakentaminenkin. ”Toiminnalla on jo yli 20 vuoden perinne viestikapulan siirryttyä isältä pojalle pari vuotta sitten”, kertoo toimitusjohtaja Ari Pihlava. Kiinteistöhuolto on teknistynyt nopeasti, mm. kiinteistöjen ilmanvaihdon ja lämmityksen säätö on nykyisin pitkälti tietokoneistettua. Se mahdollistaa valvonnan ja säädöt vaikka kotoa käsin. ”Samaa haluamme myös taloushallinnon hoidolta”, jatkaa Pihlava
”Olemme oman alamme rautaisia ammattilaisia, ja siksi haluamme myös yrityksemme taloushallinnon ammattilaisten hoitoon”, sanoo Ari Pihlava. ”Valintani oli Euran Yritystilit, koska sieltä saimme käyttöömme myös sähköisen ostolaskujen käsittelyn sekä verkkolaskutuksen. Päiväsaikaan olemme työn touhussa, silloin ei hallinto saa viedä aikaa. Nyt voin hoitaa taloushallintoa omassa aikataulussa, vaikka omalla kännykällä baarissa kahvitauon aikana. Mitään papereita ei myöskään tarvitse lähetellä, koska oma tietojärjestelmämme on osa tilitoimiston järjestelmää. Raportit ovat haettavissa Heeroksen arkistosta milloin vain, eivätkä ne ole koskaan hukassa. Kätevää, eikö totta”, toteaa Pihlava. ”Heeros-ratkaisuja käytettäessä tuntuu, kuin olisimme ohjelman ohella saaneet oman sähköisen sihteerin. Ja Euran Yritystilit huolehtii taloushallinnon neuvonnasta sekä seuraa yritykseni asioita, joten pääsen todella keskittymään omaan liiketoimintaani”, päättää Ari Pihlava.
Euran Yritystilit Oy